Sattuipa erikoisesti kerran

Sattuipa kerran lauantaina, kun salille lähdin BodyBalanceen. Ajattelin, että keholle edes vähän balancea tässä häilyvässä maailman ajassa. Ei vaan lähdin kiireellä ja ajattelin, että ehkä juuri ja juuri kerkeän postin kautta, ennen kun virtuaalijumppa alkaa klo16. Ensimmäinen (lähi)posti olikin remontissa. Nettisivuilla juoksi iloisesti sekunnit ja minuutit kertoen siitä kuinka kauan tämä piste vielä palvelee, mutta reaalitilanne olikin hieman toinen. Kiiruhdin sitten kohti gymiä. Keskustan postin kohdalla pysähdyin äkisti ja tein pikaisen tilannekatsauksen: vartti aikaa, gym kivenheiton päässä -siis jopa mulla ois kivi lentänyt ehkä sinne saakka....tai taisin sittenkin liioitella- eli lopputulema: juoksen portaat ylös ja jos ei ole jonoa niin postitan ne kaikki viisi jutskaa mitkä oli mulla siinä kangaskassissa mukanani. Näin tapahtui, sillä jonoja ei onnekseni ollut. Toista ne oli ne jouluruuhkat!

Täällä on sellainen kulttuuri, että kadulla voidaan kävellä salivaatteet päällä aivan helposti. Täällä on sellainen kulttuuri, että saliKENGILLÄ voidaan kävellä kadulla aivan helposti. Jälkimmäistähän minä en tietenkään kuitenkaan milloinkaan tee (paitsi sitä ennen kuin mun salikengät oli syksyllä mun tavalliset kengät, mutta siis varmastikin putsasin niitä ennen kuin vein ne salille..), mutta salivaatteet mulla kuitenkin oli jo päällä, joten se ei ollut kuin takki pois ja kenkien vaihto ja kamat kaappiin lukon taakse. Ulkokengät jätin penkin alle, niin kuin aina joskus jätän. Periaatteessa kaikki kannattaisi jättää lukkojen taakse, mutta olen nähnyt niin usein jonkun jättävän takin tai kengät tai molemmat siihen näkösälle, että mullakin on vähän lipsunut. Mulla on vaaleankeltaiset (hyväkuntoiset) Conssit ja oon jättänyt ne joskus siihen lattialle vähän sillä mielellä, että eipä voi mitään jos joku joskus vie: sitten varmaan joudun (!) ostamaan uudet, valkoiset. Lenkkaritkin (ulkosellaiset, joilla usein kävelen salille, koska korkkarit ei stemmaa jumppatrikoiden kanssa) olen siis jättänyt useamman kerran, mutta niiden kohdalla en muista onko ollut erityissuunnitelmia mahdollisen katoamisen varalle. Vielä tuohon pukeutumiseen palaisin. Täällähän ei kävellä kadulla tuulipuvuissa. Täällähän ihmiset eivät melkeinpä omistakaan tuulipukua. Jos lenkkeillään / juostaan niin se hoidetaan shortseilla tai trikoilla ja vapaa-aikana ei pukeuduta kollareihin tai tuulihousuihin (lukuunottamatta joitain nuoria miehiä, joilla on kollarit). Kouluunkaan ei todellakaan mennä sellaisissa ja siis työpaikkaa ei tarvi mainitakaan samassa lauseessa. Siis m i n k ä ä n l a i s t a työpaikkaa (Sporttikauppoja ei lasketa TIETENKÄÄN). Eli silloin kun olen lenkillä tuulihousuissani tai kun kävelen salilta kotiin joskus ne (ja niihin kuuluva takki) päällä, olen kummajainen. Huolimattakin siitä, että asu on siisti uudehko pirteähkö Nikehko. Ihmiset eivät tuijottele, koska täällä ihmiset ovat ah niin tottuneet kaikenlaisiin hörhöihin ja erikoisuuksiin. Olen vain siis yksi muiden joukossa tässä kategoriassa. Sanoisin, että otan tämän kategorisoitumisasian hilpeän tyynesti ja itsevarmasti. Muissa vaatteissa en selkeästi kuulu mihinkään kategoriaan, joten tuulipukukategoria lienee vaihteluakin.

Jätin tämän kaiken siis kiireisesti taakseni - lukitut tavarat kaappiin ja kengät lattialle -  ja painelin jumppa"huoneeseen". Nyt mainitaan, että tämä on minun ensimmäinen jumppani tällä salilla, koska käytän normaalisti vain salivempaimia ja juoksumattoa ja jumppamattoa. Ovessa oli joku varoituslappu, että ethän vain koskaan milloinkaan varsinkaan tule tänne ilman asiaa ja minä heti perusnöyränä siitä säikähtämään ja kysymään itseltäni, että "Enhän minä ole täällä ilman asiaa?" vastaus tuli nopeasti "En ole. BodyBalance alkaa klo16." ja niin avasin oven. Sali oli tyhjä lukuunottamatta jumppavälineitä. Iso laakee alue niinku Pohojanmaan pellot. Näytöllä väheni sekunnit 3:01, 3:00, 2:59, 2:58, 2:57, 2:56, 2:55, 2:54, 2:53 (huomaathan, olin hyvissä ajoin!), 2:52, 2:51, 2:50, 2:49, 2:48, 2:47, 2:46, 2:45, 2:44, 2:43, 2:42, 2:43 ...ja niin lähestyi ensimmäinen jumppani The Gymillä. Tiesin, että venyttelyä luultavasti tiedossa, mutta muutapa en tunnin sisällöstä juuri tietänytkään. Viimeisellä minuutilla ennen alkua sisään asteli nuori vaalea perushoikka peruspituinen mies. Noniin, tulihan joku toinenkin BodyBalanceen! Hän haki alustan ja otti tottuneen näköisesti jaloistaan niin kengät kuin sukatkin. Jaahas, ajattelin ja mietin, että pitäisikö minunkin ottaa. Päätin pitää kuitenkin kengät jalassa ja ottaa ne sitten pois jos siltä tuntuu. Olin varannut paikan takaseinän vierestä, että saisin siellä rauhassa toikkaroida, jos en pysyisi tahdissa mukana. Pysyin kuitenkin, ei se ollut vauhdikasta alkuunkaan ja venyttelyähän se oli enimmäkseen, niin kuin olin ajatellutkin. Liikkeet tein aikalailla oikein luultavasti (eh) ja välillä vilkuilin mallia tältä vaalealta nuorelta mieheltä, jonka eleet olivat alkuun katsoen varmoja, mutta joka kuitenkin silti välillä vähän haparoi. Että voiko siitä oikein sitten loppupäätelmää tehdä, että monesko kerta tämä hänelle oli? Sessio kesti 60min ja sen loppupuolella sisään asteli joku itsevarma ovilapun uhmaaja ja siihen vaan meidän nokan eteen tuli ähiseen aivan omiaan. Siis aivan teki punnerruksia ja vatsalihaksia ja muita, vaikka tädit screenillä näyttivät aivan muuta. Me siellä nuoren vaalean miehen kanssa väänsimme itseämme balettiasentoon ja tämä uhmakas ulkopuolinen ähisi ja puuskutti isoon ääneen ja mahtoi olla tehokkaita vatsalihaksia. Molemmat hieman vilkaisimme häntä balettiasennoistamme, mutta hänpä katseitamme tuskin huomasi. Häipyi kuitenkin siinä rentoutusvaiheessa, kun me bodybalancelaiset makasimme elottomana lattialla, ja vältti katseet ja moitteet sujuvasti. Arvosanaksi bodybalancelle annan 8, enkä ehkä mene toista kertaa. Oli varmasti tehokkaitakin venytyksiä ja olisivat varmasti vielä tehokkaampiakin olleet jos olisin bongannut ne kaikki "kaartaessasi vienosti vasemmalle jännitä samalla alaselän vasemmanpuoleisia sivulihaksia tehostaaksesi liikettä"-lisäykset, mutta en paljon niitä bongaillut. Yhdet (ehkä vinot) vatsalihakset oli kuitenkin tosi tujut! (eli plussaa) Mutta tulipahan kokeiltua, kun jo pitkään olen ajatellut!

Kuitenkin koska arvosanaksi annoin vain 8 niin juoksin vielä päälle juoksumatolla nelisen kilsaa. Hikiliikunta se miehen tiellä pitää! Siitä se kroppa tykkää. Hikisenä siis suuntasin kohti pukukoppia ah raikas suihku mielessäni. Pukukoppi oli hyvin tyhjä ja autio ja jotenki aavemainen. Okei, se oli tyhjä ja hyvin tavallinen, mutta poikkeuksellisen vähän ylimääräisiä takkeja ja kenkiä näkyi. Jopa niin vähän suorastaan, että huomasin, ettei omianikaan näkynyt. No mutta! Sepäs! Kiersin koko pukukopin ja tsekkasin wc:n huitteilla pyörivien jalkineet, ilman tulosta. No niin, nyt ne on sitten varastettu, ajattelin. Noniin, nyt ne on sitten varastettu, ajattelin toisenkin kerran. Vähän tuli sellainen petetty olo, että ei kait kukaan nyt siis ihan oikeesti ota toisen lenkkareita. Lenkkarit olivat melko vanhat (vaikka 6v) ja ahkerahkosti käytetyt, mutta siistit. Varmaan tosi menevän näköiset Salomonin mustat Gore-Tex-lenkkarit, kun oli kerran tuolla tavalla jonkun matkaan lähteneet. Muistan kun ostin ne Tampereen Prismasta. Olin Prisman kassalla Vaasassa töissä niihin maailmanaikoihin ja mulla oli ollut perjantai-iltavuoro ja aamujunalla olin hurauttanut siskon perhettä moikkaamaan. Siskon mies kävi muistaakseni ruokaostoksilla ja jotenkin minä päädyin sitten lenkkareita sovittelemaan. En nyt muista, kuinka harkittua tämä oli, mutta varmastikin tosi harkittua. Oli luultavasti palkkapäivä ollut edellisenä päivänä tai sitten ko. Prismassa oli asiakasomistajapäivät meneillään tai sitten minä vain ajattelin, että ostanpa tässä odotellessani nyt sitten Gore-Tex-lenkkarit. Sittemmin olen kyllä käyttänyt kenkiä jos minkälaisissa paikoissa. Muun muassa lenkillä Vaasassa merenrannassa rantaviivassa nauttinut niiden vedenpitävyysominaisuudesta. Tämä ominaisuus ei enää ole 100% voimassa, mutta en ottanut tänne mukaan tavallisia lenkkareita lukuunottamatta niitä räikeitä kävelykenkälenkkareita, jotka sittemmin salikengiksi päätyivät, joten vähän sillälailla harmitti, että nytkö minulla ei sitten ole lenkkareita lainkaan ja että kyllähän ne uudet liikaa maksavat.

Viereeni kaapille tuli nuori nainen ja kerroin hänelle tämän tragedian ja hän harmitteli. Minä mietin, että pitäisiköhän minun kertoa tästä henkilökunnalle ja hän sanoi, että ainahan sitä voi vaikka tuskin mitään pystyvät asian hyväksi tekemään ja näytti vielä minulle KYLTIN (ei mikään paperi), jossa sanottiin, että huolehtikaa tavaroistanne, gym ei korvaa kadonneita. Kävelin kuitenkin henkilökunnan kopille päin, mutta voi se oli aivan pimeänä. Pukukopille takaisin kävellessäni päätin vähän vilkuilla, että ketäs täällä nyt onkaan pumppamassa rautaa ja olisko kellään tutun näköisiä kenkiä. No elähän mittään niin aika piankin oli siinä sitten nuori nainen, jolla oli kyllä aivan samanlaiset lenkkarit jalassa kuin minulla! Minä ajattelin, että Kappas! Lähestyin häntä ja samalla kelasin nopeasti, että onko kengissäni mitään tuntomerkkiä, jonka perusteella ne tunnistaisin juuri minun kengikseni, mutta mieleeni ei tullut yhtäkään. Menin nuoren naisen viereen ja sanoin, että anteeksi, mutta minkä kokoiset kenkäsi ovat. Nainen (tai tyttö) otti kuulokkeen korvaltaan ja sanoi "Koko 6". Minä sanoin, että okei kun minulla on juuri tuollaiset samanlaiset ja samankokoiset kengät olleet tuolla pukukopissa vielä hetki sitten, eivätkä ne enää treenini päätteeksi olleet siellä. Tyttö nousi laitteeltaan seisomaan ja alkoi selittää jotain ja olin aivan varma, että kengät ovat minun. Sanoin, että voisitko ottaa kengät pois jalasta. Hän sanoi, että ei ihan tosi aikonut varastaa kenkiä, että hän vain ajatteli lainata. Niin justiinsa, ajattelin. Sanoin, että et sinä voi tuolla tavalla lainata toisten kenkiä ilman lupaa. Olin varmaan vähän yksi-ilmeinen myöskin, koska olin lievähkössä hämmennyksen tilassa. Tyttö jatkoi vielä stooriaan ja puhui siivoojasta (jolle hän ehkä oli maininnut lainaavansa kenkiä) ja että hän lainasi kenkiä siksi, että hänellä oli itsellä unohtunut toinen salikengistään kotiin. (Ja kuten sanottu, täällä saa treenata myös ulkokengillä, kuten hän nyt minun ulkokengilläni treenasi). Hän sanoi, että hän oli kyllä aikonut ne palauttaa, sitten kun omistaja on menossa kotiin tms. Sanoin, että mistä sinä olisit voinut tietää milloin omistaja menee kotiin, kysyin. Minähän olen nyt menossa kotiin ja tarvitsen kenkäni ja olin hyvin yllättynyt kun en niitä pukukopista löytänyt. Jotakin se tyttörukka siinä selitteli, kaikki ei siinä hötäkässä mennyt aiva perille astikaan (minulle). Menimme pukukopille ja hän riisui kengät ja avasi kaappinsa ja näytti pussinsa, jossa oli vain yksi salikenkä. Mietin hetken ja päätin sitten uskoa häntä. Vaikkakaan en sitä hyväksynyt, että hän sillälailla oli mennyt omin luvin lainailemaan (:D). Sanoin hänelle, että okei, uskon sinua. Hän sanoi, että tiedäthän, olet tulossa salilla kahden viikon tauon jälkeen ja vasta pukukopissa huomaat, että sinulla on vain yksi kenkä "graaaaaahhh" ja sitten nauroimme, minäkin ymmärtäväisesti. Hän vaihtoi ulkovaatteet päälle ja minä riisuin salivaatteet. Hän meni peilin eteen jotain vielä mallailemaan ja minä kävin siinä sitten vielä pyyhkeineni huikkaamassa, että Don't worry, tää kenkäasia on nyt ihan fine ja hyvää illanjatkoa. Tyttö kiitteli (oli jo pahoitellut aiemmin muistaakseni). Menin suihkuun ja hetken siellä oltuani joku huuteli jotain suihkuun (siellä on monta koppia). Ensin en reagoinut mitään, koska joku toinenkin oli suihkussa samaan aikaan, mutta sitten toisella kerralla kuulin "Hei sinä lady siellä suihkussa" . Vastasin että Niin? "Anteeksi vielä", kenkätytön ääni sanoi. No problem, vastasin ja hän toivotteli hyvää illanjatkoa ja minä kiittelin ja toivottelin vielä takaisin. (Englannissa kaikki sanotaan aina moneen kertaan ja mielellään liian usein kuin liian vähän ja Don't worry ja No problem ym. on niin perus.) Lähtöä tehdessäni ja Salomonejani jalkaansujauttaessani ajattelin, että hassua, että nämä oli sen tytön jalassa äsken. Kiristykset oli ihan poikkeuksellisesti. Siitä sitten lähdin nuttura pyöreänä, askel salomoninpehmoisena. J oli soittanut kesken pukukopissa tapahtuneen kenkäselvityksen ja kertonut paistavansa kalaa, jos tulen pian. Sanoin tulevani.

Oikeasti sitten kuitenkaan en tullut aivan heti, koska bongasin kenkätarinan alkutilanteessa pukukopissa tapaani tytön vatsarutistuslaitteelta ja näin asiakseni mennä kertomaan, miten kenkätarina sai päätöksensä. Selvitin tilanteenkulun ja häntä huvitti, kun sanoin, että tyttö vain "lainasi" niitä minulta. "Borrowed?!" hän kysyi kulmat koholla. Juuuuu-u, vastasin. Ja hän oli että olipas se. Totesimme, että pääsia, että minulla on nyt kengät. Hän kysyi mistä olen ja minä sanoin että Suomesta ja hän kertoi olleensa Suomessa vaihdossa Southampton Solent Universityn kautta (J:n yliopisto) muutamia vuosia sitten Kouvolassa. "Oh, don't go there!", hän sanoi ja minua nauratti. Oli kuulemma ollut vähän tuppukylä, vaikka kaunis oli ollutkin. En ota kantaa, koska en ole käynyt ;) Juttelimme vielä tovin muutakin, mm. hän kysyi että tykkäänkö Southamptonista ja minä vastasin aivan poikkeuksellisen rehellisesti (en ole sanonut tätä k e r t a a k a a n täällä ollessani), että varmasti UK:ssa on kauniimpiakin kaupunkeja johon hän sanoi että "Voi, eikä! Southampton on ihan paras ja minä niin tykkään tästä kaupungista!". Minä sanoin, että ihanko tosi (pöllö minä :D) ja hän sanoi että kyllä. Ja sitten minä olin ihan vähän sillain "ups", mutta kiirehdin lisäämään, että ehkä olen vain enimmäkseen ollut tässä keskustan tuntumassa, että nyt Easter breakilla olemme ajatelleet käydä New Forestin kansallispuistossa ja hän totesi, että se onkin kiva ja sieltä voi vaikka pyörät lainata. Hän kysyi vielä missä asun ja sanoin että "in London Road" ja hän vastasi "aaa, on London Road!" ja iskimme toisillemme silmää (paikallissijat, niissä joskus vähän arvuuttelen, mutta sanomahan menee perille, vaikka sanoisikin, että asun London Roadissa, sen sijaan, että sanoisi oikeaoppisesti asun London RoadiLLA.) Juttelimme aikamme ja sitten tytölle tuli äkkikiire, kun hänen poikaystävänsä tököttikin siinä yhtäkkiä jo vaatteet päällä ja äääks heillä olikin parkkiaika loppumassa! Heitimme hyvästit ja totesimme, että ehkä vielä tapaamme. Tapasimmekin yllättävän pian Tescon kassoilla (hotkin banaanin kotimatkalla), mutta voipa olla, että tapaamme vielä joskus salillakin!

Että sen pituinen se.