Ensilumi

Ensilumi on asia, joka on saanut minut aina riemun ja jopa riemukkaan hysterian valtaan. Se on tuntunut sydämessä asti. Sitä iloa on pitänyt jakaa kuvilla ja viesteillä ja puheluilla. Nyt on kuitenkin ensilumen ensikerta, kun tämä mimmi on hyvin flegmaattinen ja sydän ei liikahtanut yhtään mihinkään nähdessään aamulla ensilumen. Eikö ole harmi, no onhan se.


Harteita painaa tällä hetkellä sekä henkisesti että fyysisesti. Henkinen paino tulee siitä ettei ole päässyt asettamiinsa tavoitteisiin ja fyysinen siitä, että henkisiin tavoitteisiin on yritetty päästä niin hardisti että hartiatkin (ja niska) (ja kaula) ovat muuttuneet hardiksi ja herättävät sinut yöllä ja häiritsevät sinua päivällä. Lisäksi meiltä löytyi eilen kaksi aikuista koiperhosta.

Se tuntui musertavalta. Aika voimakas sana siihen nähden, että nyt puhutaan koiperhosista eikä Pariisin terrori-iskuista, mutta siltikin: Lupaan, jos joskus löydät kodistasi koita, muserrut. Mietit et onko mun kaikki kamat nyt gone ja miten hullussa tässä nyt pitää edetä. Mies googlaa ja yhdessä toivotaan, että se olisi vain joku yksi pimeä nurkka, missä ne viekkaat otukset ovat tehneet tuhojaan. Mietit et onkohan se se, vai se, vai se vai sittenkin se tekstiili(t) jonka joudun heittää nyt roskiin. Mietit et nyt pesen ja silitän ja myyn kaikki mun arvokkaat tekstiilit, joita on oikeasti liikaa, koska mitäs niitä kaapissa jemmailemaan jos koi ne uhkaa syödä ja ruoste raiskata. Okei. Oikeasti meillä on esim. vaan kolme parivuoteen pussilakanaa. Se ei ole paljon, mutta on siinä jo yksi liikaa. Kahdella pärjää mainiosti. Paitsi tietty jos tulee vieraita ja meillä on se yksi pesussa ja yksi käytössä ja vieraspariskunta haluaa paripeiton niin silloin tarvitaan sitä kolmattakin.

Meillä on ollut niin kiirettä ja hasardia lifea ja sit eilen illalla me oltiin sataan vuoteen kotona pe-iltana. Niinku "vaan oltiin" eli siis tehtiin viikkosiivous (joka vie muuten aikaa tämän kokoisessa asunnossa) ja minä kaivoin joulukoristelaatikot esiin. Kynttilöitä, joulumusiikkia, sen ainokaisen joulutähden mallailua, pari muutakin suht neutraalia juttua ripustin. En vielä mitään punaista. Tunnelma oli suloinen (vaikka liian nopeasti tulikin keskiyö). Sai pitkästä aikaa nauttia omasta kodista. Ja sitten löytyi ne 2.

Kuitenkin, asioita suhteuttaakseni, me olemme hengissä ja se koinluola ehkä vielä löytyy jostakin. Se on hyvin todennäköistä, että se on joku yksi nurkka. Eikö olekin?

Etsitään se ensilumen ilokin vielä!