Lindströminpihvielämäntilanne ja muutama muukin

Ihmisillä on elämässä tässä hyvin erilaisia ja eri kokoisia elämäntilanteita. Vai voiko niitä koon perusteella luokitella? Tavallaan voi. Esimerkiksi tämä omenaonnenpotkaus (sittemmin jo soseeksikin asti saatettu) oli pieni suuri onnellinen elämäntilanne. Perjantaina teimme mieheni kanssa yhteistuumin (mitäpä muutakaan kuin) Lindströmin pihvejä eli niitä iki-ihania jauhelihapunajuuripihvejä. Tuli siinä sitten yllättäin sellainen elämäntilanne eteen, että syystä, että en vahtinut miehen pihviaineiden sekottelua (paha virhe?!) huomasin pihvien ollessa jo uunissa, että kananmuna jäi uupumaan. Englannissahan jo opimme pois korppujauhosta (kesti muuten hetken edes muistaa koko sana! Tällaista ihme pätkimistä on ollut havaittavissa nykyään useamminkin. Onkohan mun aivot alkanu surkastumaan?! Anyway, oon ostanut niitä nytkin kaappiin, mutta ei käytetä niitä koskaan mihinkään.), koska niitä ei siellä myyty, mutta että vielä kananmunastakin niin se on jo melkoista! Pihvi oli kuitenkin hienoisista ennakkoluuloista huolimatta varsin maukasta, joten nyt siis teillekin tiedoksi, että jos aineksia puuttuu tai sinulle on tulossa allerginen kaveri aterioimaan, niin korppujauhoton, kananmunaton Lindströminpihvi ei ole niin toivoton tapaus kuin äkikseltään kuulostaa.

Sen verran kaavoihin kangistunut olin kuitenkin, että lisäsin kananmunat jälkikäteen ;) Tämä kuitenkin ennen maistamista ja kananmunattomanakin herkulliseksi toteamista! Ps. Uuni on luxus!

Tämä Lindströminpihvielämäntilanne oli siis pieni_pieni elämäntilanne, mutta elämäntilanne kuitenkin. Kategoriassa suuri_suuri, olen saanut kuulla viikon sisään useampiakin tapauksia. Monenlaista yllättävää terveydellistä vastusta. Kaikilta näiltä ihmisiltä elämäntilanteineen minulle jäi kuitenkin positiivinen kaiku ja toteamus, että murehtiminen ei auta.

Ihmisten elämäntilanteet, varsinkin vaikeat, voivat joskus suhteuttaa omia murheitamme ja asettaa eteenkin ne pienet oikeaan mittakaavaan. Tarpeellista ajoittain. Joskus taas saatat olla itse suhteuttamassa toisen murheita. Jossakin määrin ja joskus paljossakin määrin voimme itse päättää, kuinka suuren painovallan annamme jollekin murheelle. On onnellista, jos pystymme murehtimaan vain vähän!

Elämäntilanteet voivat opettaa, vaikkapa tyytyväisyyttä. Kuten pakolaisten tilanne. Mitä heillä on ja mitä meillä on. Ja kumman valitset. 

Kaikille mukavia, mielenkiintoisia ja opettavaisia elämäntilanteita tulevaan viikkoon!

/tintti

Elämä, laukkupuntari ja nahkasuikaleet

Suunnitelmat ovat tässä talossa sojottaneet lähimenneisyydessä sulavasti kaikkiin ilmansuuntiin. Jos nyt ylipäänsä voi sojottaa sulavasti? Ollako kesä vielä Englannissa vai jäädäkö jo kesäkuun pyrähdykseltä Suomeen pysyvästi. Juupas eipäs joopas. Sitten kun on kallistunut jo vahvasti johonkin suuntaan niin vastakkaisesta tulee signaalia, että tällaista ja tällaista työtä olisi tarjolla. Sitten taas hetken seisot paikoillaan epätietoisuuden tilassa ja mietit aloittaako kaikki pohdinta alusta uudelleen. Illalla ei tule uni, vaikka aamulla on herätty taas jo seitsemältä, kun on yritetty päästä pikkuhiljaa Suomen rytmiin. Olen yrittänyt mainostaa Jiille, että shokkihoito ei ole hyväksi, et totutellaan pikkuhiljaa Suomen rytmiin. J herää sitten tyytyväisenä kuitenkin kello yhdeksän ja mitä sanoo vaimo: Suomessa kun heräät tähän aikaan niin se on kello 11 ja tarkoittaa, että pääset tunnin päästä töistä. J aikoo ottaa sitten työpäivän jälkeen kunnon päikkärit, kuulemma. Mutta minä ajattelen, että hyvä vaimo kuitenkin katsoo vähän miehensä perään ja yrittää saada hänet pikkuhiljaa aikaisemmin ja aikaisemmin sängystä ylös, jotta ne klo.03 herätykset ei kaada koko miestä, kun Suomeen päästään. J sai kesätyöt vanhasta paikasta yhdellä tekstiviestillä. Ihan kiva ja leppoinen duuni, ainut et työpäivät tulevat todellakin olemaan 04-12. Minulla ei vielä ole Suomesta töitä. Meidän suunnitelmat ovat eläneet niin paljon ja vielä hetki sitten kuviteltiin olevamme täällä vielä kesäkin. Suurin osa mun alan kesän alla auki olevista töistä alkaa jo toukokuussa ja viimeistään kesäkuussa, joten tähän kauteen sitä nyt ollaan vähän myöhään liikenteessä. Mutta toisaalta Suomessakin niitä töitä kerkeää sitten lisää katsella. Ja oon mä jotain hakenut, yhtä tosi kivankin kuuloista. Siinä tuntui olevan sellaista positiivisuutta ja haastetta, mitä minä työltä kaipaan. Vastuutakin, ja siitähän minä tykkään. Mutta katsotaan nyt. Jos se ei tärppää, niin pystyn kyllä kuvitella itseni lajittelemassa meidän 5m² varaston lattiasta kattoon ulottuvaa maallisen omaisuuden merta häikäisevässä auringonpaisteessa anoppilan nurmikolla kaikessa rauhassa, mutta tehokkaasti mieluiten. Se tulisi olemaan sekä mukavaa, että ei niin mukavaa. Rakastan kyllä sitä, että kaikki on järjestyksessä ja ylimääräiset pois, mutta onhan se kyllä kirraavaakin hommaa joskus! Kuitenkin ihana ajatus, että uuteen kotiin vietäisiin taas hiukan vähemmän kamaa.

Eilen oltiin koko päivä sisällä ja illalla sen kyllä tunsi. Päänuppi sai ihanasti tuuletusta ja mieli raikastusta 7km lenkillä. Se oli sellainen kävelyn ja juoksun sopeva mix (tai oikeastaan olisin halunnut vielä enemmänkin). Tapahtumapaikka: meidän ihana Common Park. Juostiin alkuun hautausmaan läpi (se on iso, vanha ja kaunis) ja pitkää kujaa pitkin. Kujaa reunustaa akuankkamaisesti leikatut havupuut ja se on aika hienon näköinen. Tuntuu et niitä puita riittää vain loputtomiin. Muutamia frisbeen heittäjiä ja grillaajia näkyi. Joitakin koiran ulkoiluttajia. Hippijengi levottoman koiran kera. Äiti kahden lapsensa kanssa leikkipuistossa. Nuoria aikaa viettämässä siinä vieressä metsän reunalla. T ja J leikkipuistossa kokeilemassa kaikki härvelit läpi, kukkotaistelemassa, punnertamassa, yrittämässä enkkaa korkeustangossa (siis tanko, jossa on lipuskoja eri korkeuksilla ja voit koittaa kuinka korkealle pääset hyppämään ja läpsäämään niitä) ja miettimässä, että Suomeen ja (tietenkin erit.) Vaasaan pitäis saada urheilupuistoja enemmän tai ulkourheilutelineitä lenkkipolkujen varteen. Mm. Kiinassa on ihan uskomattomia urheilupuistoja ja niitä porukka ihan oikeastikin käyttää. Siellä kuule vanhat miehet ottaa leuanvetokisaa ja 60v naiset haara-perus. Huikea meininki! Sitä Suomeenkin! Suomeen, jossa suurin osa kansasta ei liiku tarpeeksi. Otetaanhan se tosissaan? Ja liikutaan.

Illalla otettiin vielä skype pikkuveljeni kanssa. Abin, jolla oli hieno juhlapäivä takanaan. Oli kuulemma käynyt "aivan valtavasti" vieraita ja päivä oli ollut mukava. Mitä nyt iskä oli pitänyt lukiolla vanhemman puheen (siinä kohtaa pää hävisi skype-ruudusta). Sympatiseerasin ja sanoin et se on ihan luonnollista jos teinillä nolottaa omat vanhemmat joskus ;) Ihan hyvin se puhe oli mennyt, hyvä iskä! Mutta se kohta abia oli hieman punoittanut, kun iskä oli maininnut, että tässä on nyt meidän 10. ylioppilas ja vieläpä tästä samasta lukiosta. Huahhah! Sellaista se on. Abi jatkaa kesällä armeijaan ja nuorin katraasta, ahkera oppilas ja huikea pianistimme, päätti peruskoulun ja taidekoulun (ja pokkas stipendit molemmista) ja muuttaa hänkin kotoa. Tämä tarkoittaa sitä et vanhemmat jäävät 40v jälkeen taas kahdestaan. Varmaan hetken ihmettelevät sitä hiljaisuutta, mutta veikkaan, että nauttivatkin. Talvella pakkaavat makkarat reppuun ja hiihtävät metsäsuksilla nuotion ääreen. Ja ehkä miettivät, että tarviiko kaksi ihmistä näin ison talon. Ja ehkä mude kattaa sitten vain ruuat yhteen päähän pöytää, eikä laita enää 10 ylimääräistä mukia "varalta".

Mutta suunnitelmat. Ne ovat siis sen verran selkiytyneet, että muutaman viikon päästä meidän olisi (tiiviisti pakattuine matkalaukkuinemme, ugh) tarkoitus suunnata pysyvästi Suomeen. Monenlaisia tunteita ja fiiliksiä kyllä risteilee sen tiimoilta, eikä oikein itsekään väliin tiedä, mikä minä ihminen olen. Huikeeta lähteä Suomeen, haikeeta jättää Englanti. Vaikka toisaalta ei yhtään haikeeta, mutta sitten toisaalta - varmasti tästä maasta jotain sydämeeni jää. Ja kyllä minä täällä tulen vielä veirailemaan. Vuosi on mennyt loppujen lopuksi nopeasti, vaikka toisaalta ei minusta tunnu, että juuri äsken olisimme lähteneet. On siitäkin jo aikaa. Tuntuu siltä, et jos olis vielä toisen vuoden, niin siitä sais enemmän irti kuin tästä ja menis luultavasti kivuttomammin. Nyt tänne alkaa olla varmasti enemmän sopeutunut. Toisaalta niinkin, että jos vielä joskus muuttaa uudelleen ulkomaille, niin sitä on siihen varmasti paljon valmiimpi ja on monta käytännön juttua ja henkisenkin puolen kikkaa, jotka tietää tehdä kerralla oikein ja mihin erilain osaisi varautua. Tietysti aina joka kulttuurissa on ne omat juttunsa, mutta pääideana. Vinkkejä ainakin on antaa jos joku niitä tarvii. Nyt tarvii luottamusta siihen, että kaikki menee hyvin ja järjestyy niin saaren kuin Suomenkin päässä. Nyt tarvii nauttia näistä viimeisistä päivistä. Ja kohta tarvii osata pakata erittäin, erittäin tiiviisti ;) ja taikoa kaikki kamat oikein, oikein kevyiksi. On se jo aloitettu:

Nahkat talteen! ;) Ajattelin jonkun pussukan joskus ommella nuista. Mitä veikkaat toteutuuko? Jos ei vuoden sisään kuulu mitään, niin lupaan heittää nuo roskiin. Meillä oli eilen nahkakenkien hoitoa ja niimpä minä sitten rasvasin nämäkin roikaleet (irtileikattuna, kuvan oton jälkeen). J sanoi, että ne on riekaleet eikä mitkään roikaleet ja minä sanoin, että suomen kieli on monipuolinen ja voit monella tapaa tulla ymmärretyksi. Kyllä nuo minun mielestä enemmän roikaleet on. Onko mielipidettä? Pohjalliset J kiskaisi kangaskenkiinsä, jotka olivat vähän liian lättänät aiemmin. Nyt kelpaa sitten niilläkin mennä. Ja on täällä paperia muutettu PDF:ksi ja muitakin kikkakuutosia tehty, että jokainen ylimääräinen gramma saadaan kitkettyä. Aivan jännittää, et saadaanko kaikki mahtumaan laukkuihin! Ja tiedättekö mikä on jännä juttu. Suomen päässä ostettiin matkalaukkupuntari ja kokeiltiin sen painolukemien todellisuutta monilla eri viritelmillä ja tulokset tukivat täysin sitä faktaa, että mittari näytti oikein. 6kg puntti painoi 6kg, matkalaukku yksin ja minä yksin painoivat yhteensä saman verran kuin minä ja matkalaukku kaksin jne. Lisäksi pakkasimme laukut vielä niin, että puntarin mukaan jäivät muutaman kilon vajaiksi maksimista. Kuitenkin lentokentällä ne kaikki painoivat juuri maksimin verran! (23kg). Hyvin jännä. Herää epäilys fuskasiko lentoaseman puntari. Nyt meidän isot laukut saavat painaa vain 20kg, kun on eri lentoyhtiö. Sama laukkupuntari on täälläkin mukana, mutta lentokenttä on eri eli saapas nähdä kuinka meidän käy! Pitänee pakata laukkuihin päällimmäisiksi jokaiseen joku parin kilon setti, jonka on tarvittaessa valmis heittämään mäkeen. Mulla tuli puntarin suhteen sellainenkin mieleen, et voiko se sit olla niin, et ne luvut alkavat jotenkin heittää mitä suuremmaksi paino menee. Tiedä sit! Yks laukku laitetaan L:n mukana menemään ja se on bueno se. Voiskin pakata sen vaikka jo nyt! Saa taas vähän muistutusta siitä, kuinka vähän 20kg käytännössä tarkoittaakaan ;)

Eilinen, tämä ja huominen

Elisen tiedän, tämänkin päivän jo melkein loppuun saakka ja huomista arvailen. Eilen elämässä tuli intialainen iltateelle klo22. Tänään käppäilimme kevätsäässä kaupungilla. Shoppailin holtittomasti chia-siemeniä Holland&Barretin alesta [ok. mies vahti vieressä, mutta sain silti ostaa monta pussia, koska hän aikoo aloittaa kokeilemaan niitä suolivaivoihinsa //colitis ulcerosa / ulcerative colitis]. Istahdimme J:n ystävän suosittelemassa kahvilassa hetken. Siellä oli kilpapyörä seinällä [se on nyt in. Kerron sen, jos et tiennyt.]. Alxille terkkuja täten. Täällä osataan rakentaa viihtyisiä ravintola- ja kahvilamiljöitä. Kävimme sivukujilla ja joissakin pikkukaupoissa ja vanhassa osassa Southamptonia. 

Ihanaa, vanhaa katukaavaa. Talo tiukassa mutkassa. Southamptonin vanhasta osasta.

Krouvi!

(Tämä oli eri kahvila, kuin se jossa kävimme. Meidän kahvilasta en hoksannut ottaa kuvaa.)

Ruokakauppareissulla tulostimme 60-vuotta täyttäneelle perhetutulle synttärionnittelukortin viimekesäisestä kuvasta. Yllättyy varmaan, ehkä ilahtuu [sanon toiveikkaana]. Löysin tämän kuvan kun tein edellistä postausta ja pengoin kesäkuvia. Otin tietokoneen ruudulta kuvan ja lähetin sen J:n puhelimeen ja J:n puhelimelta [kun vain iPhone kävi siinä liikkeessä!!] teetimme kuvan. Tästä puolestaan siihen, että kuva ei ole laadukkain mahdollinen. Ja tästä päästään siihen, että kuvan saaja on ammattikuvaaja. Mutta... Mutta, mutta! Hän sanoi kesällä, että hän haluaisi ottamani kuvan itselleen muistoksi [se oli tietyllä tapaa erityislaatuinen tilanne hänellä], joten nyt hän kuvan saa ja tunnelma välittyy ja sitä rataa ja voinhan vielä laittaa alkuperäisenkin vaikka emaililla. Enhän minä nyt tätä toki murehdi, mutta että joskushan siinä käy niin, elämässä nimittäin, että se huonolaatuinen kuva menee valokuvaajalle ja lässähtänyt kakku tarjotaan kondiittoriystävälle tai itsemaalattua huonekalua tulee kehuttua puusepälle.

Ja niinhän siinä myöskin kävi, että kotimatkalla satoi rakeita (kun katsot "sillä silmällä" niin kuvasta ehkä erottaa) ja J otti videolle. En oo koskaan ennen ollut raesateessa! Huomenna meille tulee kolme muslimia, yksi ex-katolilainen ja yksi luterilainen. Ja mille ne tulee? No riisipuurolle! Täällä E:llä alkavassa maassa olen vasta tutustunut muslimeihin ja on ollut hyvä tutustuminen tämä. Vaasassakin on varmasti kasapäin muslimeja, mutta hassua, että en tunne yhtäkään. Tarkoituksetonta, mutta totta. Suomessa kaikki [kaikki] ystäväni ovat valkoisia. Tarkoituksetonta, mutta totta.

BBC:llä on vouhkattu Suomen äitiyspakkauksesta ja se on saanut paljon kehuja ja klooriaa. Nyt vouhkataan kuulemma ulkona pakkassäässä nukkuvista lapsista. Ei sitä kuule aina arvaakaan, mitä meistä maailmalla vouhkaavat. Mutta hyvä jos hyvästä! Koska lapsi tarvii kehuja ja lapsihan se on tavallaan Suomikin.

Paljonko olisit valmis maksamaan käsilaukusta? Tulipa vain mieleen. Kerro kommenttikenttään jos kerkeät. Et ehkä kerkeä, koska nykyajan ihmiset ovat kiireisiä, senhän tiedämme. Ja sitäpaitsi aika erikoinen kysymys. Ja myöskin vähän hankala, koska voi olla, että ekologinen tai humaani omatunto alkaa kolkuttamaan [mulla, jep], jos kovin kalliin olisit valmis ostamaan. Mun tietämys kalleimmasta loppuu 10 000€, mutta en oo googlannu ja naistenlehtiä en juurikaan lue, joten kuka tietää, ehkä kalliimpiakin voi löytyä. En aio koskaan ostaa niin kallista [isi uskaltaa taas hengittää, jos luki tänne asti], mutta en tiedä vielä, paljonko voisin maksaa laukusta maximissaan. Yleensä saan aika rauhassa itsekseen täällä jutustella. Ihan vienosti vain vihjailen, että kommentti ilahduttaa ihanasti ^_^ Kiitos teille kaikista niistä palautteista, joita olen saanut muita reittejä: nekin ilahduttavat! Tykkään, jos sinä tykkäät jostakin sisällöstä - tekstistä / kuvasta / reseptistä eller muusta vinkistä.

Ni hao ma? How are you? J opiskelee kiinaa ja mulla vähän varpaita paleltaa kun blogia kirjoittelen. Patteri siis päälle. Oon ollut viikon kipeenä. LOL. Maanantaina aloitan taas täysipainoisen elämän, ehkä vaikka väkisin, vaikka se ei välttämättä olisi hyvä. Lupaan, etten salille kuitenkaan mene vielä[kään!!!! yyyyyyhhhh!!!], jos nämä aivastukset jatkuvat yhä vain näin jyräköinä. Ei ole tainnut seinänaapureille jäädä epäselväksi, ollaanko flat kolmosessa flunssassa vai ei.

Sisko tapetoi uuteen kotiinsa kaksi seinää omista valokuvistaan. Aika hurjan makeeta, vai mitä? Koska kommentoin kuvan alle "wau!" ja koska fb tarjoaa meille kohdennettua mainontaa, niin seuraavaksi katselinkin jo maailmankarttatapettia *click. Aika hieno? Haluaisin vielä joskus maailmankartan seinälleni, se on pitkäaikainen haave, joka vaatii pitkäaikaisen toteutuksen. Väliporkkanaksi ostin kuitenkin ystävänpäivänä punnan kaupasta [eli punnalla] Euroopan kartan. Olen iloinen, kun näin näen Suomenkin aina kun vain päätäni käännän! Kartta ilahduttaa kovasti ja lisäksi siitä on helpompi katsella, mistä kaikki uudet kaverit ovat kotoisin [vaikka kaikki eivät Euroopasta olekaan]. Ja lisäksi se opettaa minulle maita. Minähän olin ahkera tyttö koulussa ala-asteella ja tein aina visusti kaikki läksyt. Mutta kuule kun niitä karttoja inhosin. Samanlain kuin puutyöluokassa tuli aina jotenkin järkyttävä jano siitä sahanpuruntuoksusta niin samanlain tuli melkeimpä jano siitä suunnistuskartasta. Se oli jotenkin niin oranssin hailakka ja ^--_´~¨¨__~¨ niitä merkkejä oli jos jonkinlaisia. Neljännellä sain peruskoulun ainoan seiskan [välitokariin onneksi, huhhuh!] ja se tuli siitä, kun en opetellut ympäristötiedon karttakokeeseen. Kutosella toistin saman, mutta en muista mitä sain siitä karttatestistä. Luulen silti, että joltakin saattaa löytyä jotain vielä vähän radikaalimpaa revittelyä. Yläasteella opettelin, mutta ne menivät väliaikaiseen pänttäysmuistiin. HeikkisAnan karttavisasta ei selvinnyt muuta kuin puhtailla papereilla. Mutta pysyäksemme juonessa [tai yhdessä lukuisista]: En tiedä, missä kaikissa paikoissa niitä mahtavia maailman maita on! Aikuinen ihminen. Joten sittemmin on päässyt käymään niin, että pidän kartoista. Ja tarvin karttoja. Ne opettavat minulle ympäristötietoa ja paikkaavat nuoruuden huikentelevaisuuksia. Katso siis tuo karttalinkki ja oli sillä sivustolla muitakin hienoja tapetteja! Että ei muuta kuin tapetointihommiin!

PS. Tosipuheessa oon aina ajatellut, että en koskaan halua laittaa tapetteja seinilleni, mutta senhän tiedämme, että koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, joten muutama viikko sitten Portsmouthin Laura Ashleyssa tykästyin KOIRAtapettiin. Eihän heti uskois, että koiratapetti voi olla tyylikäs? Mutta näin vain se on -> *click