Winterwonderland

Kyllä se ensilumen riemukin sieltä löytyi! Eihän sitä voi vastustaa. Ja sais ollakin aika huolissaan (ainakin minun kohdalla), jos siitä ei lopulta riemastuisi. On päästy hurmaantumiseenkin asti. Suomalainen talvi on niin upea. Tämä lumikuorrute kaikkialla on niin upea. Olen sanonut sen jo muutaman päivän sisään sata kertaa, mutta mieheni ei väsy kuuntelemaan, koska on itsekin samaa mieltä. Tällaiset uskomattomat näkymät tuntuvat jopa eksoottisilta, kun ei ole hetkeen saanut Suomen talvea kokea. Tuntuu, että onko tämä aina ollut tällaista? Onko tämä aina ollut näin upeaa? Varmasti sitä katsoo nyt hieman eri silmillä kuin aiemmin, vielä enemmän arvostaen. Vaikka talvesta ja pakkasesta olen tykännyt aina.

Elämä taas muutoinkin kirkkeni. Minulla on niin ihana mies. Joka saattaa halata ja kertoa rakastavansa minua, kun minulla on kurjaa, kun on koiperhosia eikä ole ensilumen riemua. Että halaa, vaikka olin niin flegmaattinen. Halaaminen on niin parasta, sitä ei kannata pihistellä. Ja ajatelkaa. Kun lauantai-iltana kävin ystävälläni kylässä, niin hän lämmitti minulle kauratyynyn ja hieroi niskojani <3 Voi miten ihanaa! Kiitokset K:lle! Oli kiva jutella ja meillä oli aika laadukasta 2,5v jutteluseuraa lisäksi. Välillä hän otti komennon ja kertoi, että me (äitinsä ja minä) olemme mörköjä, mutta seuraavassa henkäyksessä hän sittenkin itse oli mörkö, joka makasi lattialla ja (hui!) paukutti jalkoja maahan ja ryömi (pelottavasti) nojatuolin alle. Toisessa hetkessä me emme saaneet puhua mitään, vain hän. Ja toisessa hetkessä luin hänelle pari satua. Yhdessä kohtaa mistään ei meinannut tulla mitään, kun muumiyökkäri oli pesussa. Sitten hän halusi kolmannen kerran iltapalaa. Sai, jottei herättäisi pikkuveljeään. Hän halusi kuunnella meidän juttuja ja söi tuorekurkkukulhon tyhjäksi ja oli siitä ylpeä.

Aurinkoista viikkoa!

Ensilumi

Ensilumi on asia, joka on saanut minut aina riemun ja jopa riemukkaan hysterian valtaan. Se on tuntunut sydämessä asti. Sitä iloa on pitänyt jakaa kuvilla ja viesteillä ja puheluilla. Nyt on kuitenkin ensilumen ensikerta, kun tämä mimmi on hyvin flegmaattinen ja sydän ei liikahtanut yhtään mihinkään nähdessään aamulla ensilumen. Eikö ole harmi, no onhan se.


Harteita painaa tällä hetkellä sekä henkisesti että fyysisesti. Henkinen paino tulee siitä ettei ole päässyt asettamiinsa tavoitteisiin ja fyysinen siitä, että henkisiin tavoitteisiin on yritetty päästä niin hardisti että hartiatkin (ja niska) (ja kaula) ovat muuttuneet hardiksi ja herättävät sinut yöllä ja häiritsevät sinua päivällä. Lisäksi meiltä löytyi eilen kaksi aikuista koiperhosta.

Se tuntui musertavalta. Aika voimakas sana siihen nähden, että nyt puhutaan koiperhosista eikä Pariisin terrori-iskuista, mutta siltikin: Lupaan, jos joskus löydät kodistasi koita, muserrut. Mietit et onko mun kaikki kamat nyt gone ja miten hullussa tässä nyt pitää edetä. Mies googlaa ja yhdessä toivotaan, että se olisi vain joku yksi pimeä nurkka, missä ne viekkaat otukset ovat tehneet tuhojaan. Mietit et onkohan se se, vai se, vai se vai sittenkin se tekstiili(t) jonka joudun heittää nyt roskiin. Mietit et nyt pesen ja silitän ja myyn kaikki mun arvokkaat tekstiilit, joita on oikeasti liikaa, koska mitäs niitä kaapissa jemmailemaan jos koi ne uhkaa syödä ja ruoste raiskata. Okei. Oikeasti meillä on esim. vaan kolme parivuoteen pussilakanaa. Se ei ole paljon, mutta on siinä jo yksi liikaa. Kahdella pärjää mainiosti. Paitsi tietty jos tulee vieraita ja meillä on se yksi pesussa ja yksi käytössä ja vieraspariskunta haluaa paripeiton niin silloin tarvitaan sitä kolmattakin.

Meillä on ollut niin kiirettä ja hasardia lifea ja sit eilen illalla me oltiin sataan vuoteen kotona pe-iltana. Niinku "vaan oltiin" eli siis tehtiin viikkosiivous (joka vie muuten aikaa tämän kokoisessa asunnossa) ja minä kaivoin joulukoristelaatikot esiin. Kynttilöitä, joulumusiikkia, sen ainokaisen joulutähden mallailua, pari muutakin suht neutraalia juttua ripustin. En vielä mitään punaista. Tunnelma oli suloinen (vaikka liian nopeasti tulikin keskiyö). Sai pitkästä aikaa nauttia omasta kodista. Ja sitten löytyi ne 2.

Kuitenkin, asioita suhteuttaakseni, me olemme hengissä ja se koinluola ehkä vielä löytyy jostakin. Se on hyvin todennäköistä, että se on joku yksi nurkka. Eikö olekin?

Etsitään se ensilumen ilokin vielä!

Aamutunnelmia

Eräs marraskuinen aamupalahetki.

On ollut niin kiireistä, että ei ole kerennyt vielä joulukorttien tai joulukoristeiden pariin. Mulla on visioita siitä, minkälaisia joulukoristeita aioin tehdä tänä jouluna. Hmm... Kuusenkoristeita luultavasti ainakin. Ja riippuu mihin kirppikseltä ajan myötä haalitut matskut riittää. Voi myös olla, että joutuu lähtemään puuhelmiostoksille.

Myös ruispiparit ovat listalla. Oon miettinyt et voiskohan sellaisia tehdä ja sit yks päivä googlasin ja sehän oli vanha juttu! Reseptejä löytyi vaikka millä mitalla. Pitäisi saada taaa lasipurkkiin täytettä...

Ollaan oltu niin vähän kotona nykyään, et en oo varmaan viikkoon (!) polttanut kynttilää. Mut onneks se kynttilöiden poltto on kuitenkin tässä perheessä aloitettu jo ellei syyskuussa niin lokakuussa ainakin. Ja vieraat on aina hyvä syy sytyttää kynttillöitä joka nurkkaan.

Oon juonut aamuteeni joskus kynttilän valossa ja joulu(soitin)musiikkia kuuntelemalla. Ei hassumpaa! Suosittelisin itseasiassa kokeilemaan! Tykkään näistä hämäristä aamuista. Vuodenajat kulkevat toinen toisensa perään ja aina vuoden sisään kerkeän unohtaa tyystin jotkut tiettyyn vuodenaikaan liittyvät jutut. Kuten sen, että mua harmittaa, kun päivä valkenee jo niin aikaisin. (!?) Yep. Pohjoisen tyttö näkee tunnelmaa hämärissä talvipäivissä. Niissä on jotain ihanaa ja suloista. Lapsena ne enteilivät jotain jännittävää, joulun tuloa... Sitä on nytkin jo alettu odottaa. Kannattaa aloittaa muuten ajoissa, että ehtii tarpeeksi fiilistellä. Toivon lunta. Paljon lunta. Mutta kyllähän näihin tällaisiin säihin Englannin "talvessa" tottui, mutta kuitenkin, lumi ja pakkanen paree.

PS. Tauluja on nyt ripustettu seinälle. Vielä peilit ja muutamaan tauluun koukku (siis ne on just sellaisia painavia tauluja, joissa ei ole valmiina niitä koukkuja. Miksi ei ole, ihmettelen.) Niin ja ehkä ainakin yksi tauluhylly seinälle. Vetimetkin ovat vaihtuneet olohuoneen lipastoon jo aikapäiviä sitten (kiitos Jiille!). Pitää laittaa siitä joku (asiallinen) kuva joskus. Enemmän haluais puuhailla mitä ehtis.

sillee

sellaista se elämä joskus on. Että lauseet alkaa pienellä kirjaimella, koko päivän talo on pimeänä, kotiin tullaan kirjastosta 22:45 ja pimeässä illassa mies kantaa baritonia ja nainen iskuporakonetta. Hullua, että hilpeyttä on riittänyt vaikka päivät ovat olleet hasardeja. Ois kiva laittaa lähiaikoina postaus viimeaikaisista kirppislöydöistä. Ehkäpä viimeistään ensi viikolla!




ps. Tämä oli mun eka postaus puhelimella ikinä.


pps. Onko ok juoda litra teetä päivässä? Siis säännöllisemminkin. Oon miettinyt sitä. On se vihreää rouheteetä mut silti. Ja mikä vielä, voisin juoda paljon enemmänkin. Tuija ehdotti et ostaisin sellaisen pumpputermarin ja hei, aivan huikee idea! :D Kai niitä pahempiakin riippuvuuksia on?!

Sporttispurtti paikallaan?

Missä on sportti? Pitäis ottaa spurtti ja etsiä sportti taas uudelleen. Southamptonissa lähti kivasti hommat rullaan ja lopun viimein kävin salilla aina 3x / vk. Lenkkeily oli satunnaista, mut saatoin juosta salilla juoksumatolla. Vimpaksi kuukaudeksi laitoin salikortin pois. Suomessa ajattelin jatkaa salilla käymistä. Nyt voisinkin esittää itselleni kysymyksen, että niin tarkalleen ottaen milloin ajattelit jatkaa sitä salilla käymistä? Tarkalleen ottaen milloin ajattelit taas olla hyvin ryhdikäs syömisissäsi? Ihan hyviä kysymyksiä, on on. Vastailen kunhan kerkeän?! Höpö höpö! Vastaan nyt.

Se oli muuten jännä, että kun sen salikortin laittoi pois (ei muuten meinannut onnistua se suoraveloituksen lopettaminen vaan piti lopettaa Aktian PrePaid Mastercard ja ottaa uusi laatikosta käyttöön - käteviä kortteja, suosittelen varsinkin ulkomailla oleskelevalle niitä), niin ne kolme kertaa viikossa pystyi vaihtaa aivan sulavasti löhöilyyn. Siinä ei siis tapahtunut sopeutumisongelmia. Integroituminen uuteen tilanteeseen oli suorastaan sulava.

Kun tulimme Suomeen, ajattelimme, että nyt saamme syödä kaikkia hyviä suomalaisia juttuja, niin suolaisia kuin makeitakin ilman omantunnon tuskia, koska olemme olleet niistä (traagisesti) erossa kokonaisen vuoden. No, se "maistelu" on sit jatkunut aina näihin päiviin saakka. On kokeiltu Hese, McD, Kotipizza, PikkuQuattro, Katukeittiö, ABC ja BURGER KINGikin jopa! Jälkimmäisin ei tosin missään nimessä kuuluisi olla listalla, koska sitähän saimme kylliksemme Englannissa. Mutta niin vain se oli ensimmäinen valintamme, kun jalkamme koskettivat Suomen kamaraa Helsinki-Vantaan lentoasemalla kesäkuun 17. vuonna 2015.

Edellä mainittujen lankeemusten vastapainoksi oon yrittänyt pysyä siinä, että karkkia vain kerran viikossa. Se ei oo niin paha, mut suolaiset herkut on mulle se houkuttelevampi pahe. Vaikka jollakin tasolla on sokeristakin riippuvainen. Kaikki sokerinen ei todellakaan maistu aina edes hyvältä, mut tuntuu vain et pakko saada sokeria. Oon nyt yrittänyt ohjata itseäni kohti linjaa, et sokerit tulis vain marjoista ja hedelmistä ja niiden eri mixeistä. Mehun kohdalla oon onnistunutkin hienosti. Hattua nostaisin, jos sellaisen omistaisin, vaikka toisaalta - mikä on sen parempaa kuin mustikkamustaviinimarjamehu tai punaviinimarjamehu? Eli herkkuahan ne ovat ja arjen luxusta! Eli juon mielelläni. En mitenkään paljon, mut jonkin verran. J on vähän kärsinyt siitä, että olen kieltänyt häntä kantamasta kaupasta kotiin mehua. Hän kun ei ole niin itse tehtyjen mehujen perään ja hän kun on erittäin paljon hyvien appelsiinimehujen yms perään. Taisi saada traumat taannoin, kun vaimo pillastui niin pahoin, kun hän oli kantanut kaupasta kotiin 2-packin 1,5L colaa! Ei ole colaa sen jälkeen näkynyt :P Mutta onhan niissä ihan JÄRKYTTÄVÄSTI sokeria. Kyseistä kyseenalaista juomaa lajitovereineen onkin sitten tullut juotua vain (PIKA)ravintoloissa asioidessa. Siellä se onneksi onkin usein sitä hanajuomaa, mikä on vedellä laimennettua ja enempi meidän molempien makuun. Ja väliin on tullut appelsiinimehu valittua sielläkin. Onhan se terveellisempi vaihtoehto, mut sokerinen sekin.

Oikeesti tuo sokeri on ihan karmea asia. Sitä on niin paljon nykyään joka mutkassa. Me syödään miljoonakertaisesti enemmän sokeria ku vaikka meidän isovanhemmat. Siinä kohtaa pitäisi sitten hälytyskellot soida ja miettiä, että se ei kerrassaan voi olla aiheuttamatta sairauksia ja muita (ties mitä) ilmiöitä meissä nykyajan ihmisissä. Eli se sokerin määrä on niin valtava, että vaikka vähentäisit sen käytön puoleen tai 1/4 niin käytät sitä siltikin paljon. Minun mielestä ei oo yhtään turhaa kouhottaa sokerista. Sokerin on hyi! Sokeri on hai! Hyihai!

Mutta se on ihanaa, että omilla arjen valinnoilla voi vaikuttaa omaan ruokavalioonsa. Jos olisi tiedossa absoluuttinen totuus siitä, mikä on oikea ja puhdas ja hyvä ja sairausFree ruokavalio ihmiselle, niin alkaisin noudattaa sitä tunnontarkasti. Haluaisin syödä täydellisesti. Miksi? Siksi, että jos sillä saisi terveen ja pitkän elämän. Välillä mietin, että on se kauheaa, miten me nykyajan ihmiset syödään. Se moskan määrä mitä kaupoissa myydään, se kavahduttaa. Mutta kuitenkin ja toisaalta kaikessa olisi hyvä pitää se kohtuus ja onni ja autuus ja kultainen keskitie. Sen keskitien minäkin haluaisin löytää! Luulen, että olen jo löytänyt suuntaa siitä. Paljon valintoja paremman ruuan suhteen tuli tehtyä jo Englannissa. Nyt sitä pitää vain jatkojalostaa. Haaveilen, että saisi syödä mahdollisimman luonnonmukaisesti ja lisäaineettomasti. Lähteä siitä näkökulmasta, että lisää suolaa ja sokeria, JOS tarvii. Eikä niin, että lisää niitä varalta. Esimerkiksi mehuihin, jotka säilöin (pakastin) en lisännyt lainkaan sokeria. Jos joku muu haluaa, voin lisätä sit mehulasiin kaadettaessa sokeria, mut juon mehuja enimmäkseen itse ja juon ne niin vahvana, että en laita sokeria lainkaan. Marjoissa on itsessään (punaviinimarjassakin) kuitenkin aika paljon sokeria. On ollut monet kerrat hyvä fiilis juoda marjamehua ja tietää, ettei siinä ole grammaakaan lisättyä sokeria. Arjen kiksit on monet.

Kuitenkin - syöt mitä syöt, mutta jos et liiku niin bad. Very bad and sad. Säbää oon pelannut tänä syksynä, mut se on vain kerran viikossa ja sitäkin olen miettinyt, että pitäisikö mun luovuttaa se paikka jollekin toiselle. Lenkillä en ole käynyt nimeksikään, mut nyt olin ajatellut (hienosti ajateltu) et marraskuun sporttaan kotona ja joulukuulta alan taas käymään salilla. Nyt kun sen sanoo täällä ääneen, niin se sit toteutuu kans, ok? Oikeasti kaipaan vatsalihakia, (naisten) punnerruksia, venyttelyä ja muuta. Kaipaan salille!

PS. Mun ruokaniksit on NIKSIPIRKKA-tasoa. Nimittäin mun viiliniksi oli uusimmassa Pirkka-lehdessä, jonkun toisen ilmoittamana (pitää harkita niksien lähettämistä sivubisneksenä ;) Eli maustamaton viili on todella hyvää esim. päärynä Muksu-soseen kanssa. Sose on maukas ja sokeroimaton. Mun laktoositon maha reagoi jostakin syystä joihinkin laktoosittomiin tuotteisiin, kuten luonnonjugurttiin, mut viilin kans tuntuu olevan sujut. Pitää tässä vielä odotella, josko kroppa tottuis taas tämän maan maitotuotteisiin tai sit joudun vaan jättää luonnonjugurtin pois. 

PPS. Jos tuntuu, et syöminen lipsuu ei-toivottuun suuntaan, niin se ruokapäiväkirja on hyvä konsti. Merkkaat siihen kaiken (!) mitä syöt, niin näet selkeästi mitä kaikkea on tullutkaan laitettua suuhun ja sitä kautta saatat saada tsemppiä ryhtiliikkeeseen.